Juvan Urheilijat on vuonna 1935 perustettu yleisseura, jossa toimii tällä hetkellä kolme jaostoa: suunnistusjaosto, hiihtojaosto ja yleisurheilujaosto.
Juvan Urheilijat Ry 75 vuotta v2010. Seura juhlii merkkivuottaan erilaisin urheilullisin tapahtumin. Luvassa jännittäviä hetkiä Juvalla hiihdettävän uudistuneen maakuntaviestin, olympiavoittaja Kalevi Hämäläisen III muistohiihtojen ja yleisurheilun 9-15 vuotaiden piirihuipentuman parissa. Varsinainen juhla huipentuu Olympiavoittaja Kalevi Hämäläisen patsaan julkistamistilaisuudessa 21.8.2010.
Juvan Urheilijoiden menestyksekkäin urheilija kautta aikojen on 1960- luvulta hiihdon moninkertainen Suomen mestari ja 30km:n maailmanmestari sekä 50km:n olympiavoittaja Kalevi Hämäläinen.
Suunnistuspuolella pisimmälle pääsi parhaimmassa iässä edesmennyt Mika Kuisma, jonka kasvattajaseura Juvan Urheilijat oli. Hiihtosuunnistuksessa Mikko Kosonen oli vuonna 1988 voittamassa viestikultaa MM-kisoissa.
Yleisurheilijoista juoksijat lienevät tunnetuimpia. Eino Orava edusti 1960-luvulla Suomea maaotteluissa pitkillä matkoilla. Keskimatkoilla Heino Lipsanen saavutti 1970-luvulla SM-mitaleita ja hienoja kansainvälisiä sijoituksia. 1980- luvulla taas Hannu Avikainen saavutti este- juoksussa useita SM- mitaleita.
|
|