9-15 -vuotiaiden piirihuipentuma Mikkelissä

1.8.2018
























JuvU:lle 5 kultaa, 8 hopeaa ja 12 pronssia

Juniorien piirihuipentuma järjestettiin tänä vuonna Mikkelissä. Juvan Urheilijoista liikkeellä oli 19-henkinen iskuryhmä. Kotiintuomisina oli yhteensä 25 mitalia.

 

JuvU:n voitot toivat P14-sarjan kuulassa Veeti Hietalahti, saman sarjan keihäässä Eemeli Väisänen, P10-sarjan keihäässä Ahti Suikki ja T10-sarjassa sekä 60 m aidat että pituuden voittanut Sara Ehrnrooth. T10-sarjan 60 m aidoissa JuvU sai kaksoisvoiton Suvi Väisäsen otettua hopeaa.

Eniten mitaleja rohmusi Ahti Suikki, joka sai yhden kullan lisäksi kolme hopeaa. Ironista sinänsä oli se, että kulta tuli hänen heikommassa lajissaan keihäässä tason ollessa muissa lajeissa kovempi. Ahdin 1000 metrin aika 3.36,34 oli A-luokan tulos eivätkä 60 m aitojen ja kolmiloikan tuloksetkaan A-rajasta kauas jääneet, kun taas keihään tulos ylsi vain C-luokkaan. A-luokan tuloksen juvalaisista tekivät myös Veeti Hietalahti P14-kuulassa (11,72) ja Sara Ehrnrooth T10 60 m aidoissa (11,73). Kauas A-luokasta eivät jääneet myöskään Elle-Roosa Piispa T15-kolmiloikassa ja Eemeli Väisänen P14-keihäässä.

 

Tulosluettelossa juvalaisten tulokset. 9-vuotiaiden sarjassa ei jaettu yksittäisten lajien mitaleita, vaan siinä käytiin kahden lajin miniotteluja. Miniottelujen pisteitä ei ole saatavilla, mutta sekä Jooa Kantanen että Veikko Suikki saivat niissä kaksi pronssia.

 

P14 100 m

4. Eemeli Väisänen 14,05

 

P14 Kuula/SP

1. Veeti Hietalahti 11,72

 

P14 Keihäs/JT

1. Eemeli Väisänen 38,56

 

P12 1000 m

4. Perttu Kosonen 3.50,45

 

P12 Kuula/SP

3. Perttu Kosonen 7,48

 

P11 60 m

4. Sisu Ukkonen 9,74

6. Ville Väisänen 10,58

 

P11 60 m aidat/hurdles

4. Ville Väisänen 13,03

 

P11 Pituus/LJ (1 m ponnistusalue/zone)

4. Ville Väisänen 328

 

P11 Kuula/SP

2. Ville Väisänen 6,30

 

P10 1000 m

2. Ahti Suikki 3.36,34

 

P10 60 m aidat/hurdles

2. Ahti Suikki 12,40

 

P10 Kolmiloikka/TJ (1 m ponnistusalue/zone)

2. Ahti Suikki 7,90

 

P10 Keihäs/JT

1. Ahti Suikki 18,91

 

P9 Korkeus/HJ

Jooa Kantanen NH

 

P9 Pituus/LJ (1 m ponnistusalue/zone)

3. Veikko Suikki 292

 

P9 Kuula/SP

5. Jooa Kantanen 5,07

8. Veikko Suikki 3,87

 

P9 Keihäs/JT

4. Jooa Kantanen 12,53

5. Veikko Suikki 10,71

 

T15 100 m

5. Elle-Roosa Piispa 14,29

 

T15 Pituus/LJ

4. Elle-Roosa Piispa 426

 

T15 Kolmiloikka/TJ

3. Elle-Roosa Piispa 9,77

 

T15 Kuula/SP

3. Elle-Roosa Piispa 8,20

 

T14 100 m

4. Saara Himanen 14,47

5. Siiri Pirinen 14,51

 

T14 300 m

3. Siiri Pirinen 46,70

 

T14 Pituus/LJ

3. Saara Himanen 421

 

T13 Kiekko/DT

3. Peppi Ukkonen 17,53

 

T12 60 m

8. Iiris Pirinen 9,86

 

T12 60 m aidat/hurdles

3. Iiris Pirinen 11,98

 

T12 Seiväs/PV

2. Oosa Kantanen 170

 

T12 Pituus/LJ

6. Iiris Pirinen 334

8. Oosa Kantanen 305

9. Berit Mei 244

 

T12 Kuula/SP

5. Oosa Kantanen 7,04

6. Berit Mei 6,59

 

T12 Keihäs/JT

2. Berit Mei 17,58

3. Oosa Kantanen 16,66

 

T11 60 m

5. Nele-Liis Mei 9,91

6. Silja Himanen 10,10

 

T11 1000 m

4. Nele-Liis Mei 3.55,22

6. Silja Himanen 3.58,90

 

T11 Korkeus/HJ

3. Nele-Liis Mei 110

 

T10 60 m

4. Sara Ehrnrooth 9,91

8. Suvi Väisänen 10,69

 

T10 60 m aidat/hurdles

1. Sara Ehrnrooth 11,73

2. Suvi Väisänen 13,88

 

T10 Pituus/LJ (1 m ponnistusalue/zone)

1. Sara Ehrnrooth 367

10. Suvi Väisänen 298

 

T10 Keihäs/JT

2. Sara Ehrnrooth 15,54