In memoriam

6.1.2019

JuvU:n onnittelukukat SM-kultamitalistin valmentaja Matti Kaartiselle 2013.
JuvU:n onnittelukukat SM-kultamitalistin valmentaja Matti Kaartiselle 2013.

Matti Kaartinen 1930-2018

 

Juvan yleisurheilun Grand Old Man Matti Kaartinen menehtyi 12.12.2018 vain yhdeksän päivää 88-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen.

Juvalaissyntyinen Matti Kaartinen muutti perheensä mukana jo pikkulapsena Karjalaan, josta evakkotie toi perheen takaisin Juvalle. Nuoruudessaan hän harrasti eri yleisurheilulajeja piirinmestaruustasolla ja kilpaili myös ammunnassa.

Merkittävimmän yleisurheilutyönsä Matti teki valmentajana, valmentaen useita urheilijoita aikuisten SM-tasolle asti. Vielä vuonna 2013 yli 80-vuotiaana hän valmensi Panu Auvisen SM-kultaan 16-vuotiaiden keihäänheitossa.

Yleisurheilujaoston jäsenenä Matti oli aivan viimeisiin vuosiinsa asti kisoja järjestämässä ja toimitsijana. Hänen elämäntyönsä kunniaksi Juvan Urheilijat on järjestänyt juhannuksen jälkeisellä viikolla Matin Karnevaalit -kilpailut vuodesta 2014 alkaen.