Juvalaiset YAG:ssä ja Savonlinnassa

28.7.2021















Sara Ehrnroothille kauden kotimainen kärkitulos T13-kolmiloikassa

Suomen suurimmat junioriyleisurheilukilpailut 9-17 -vuotiaille eli YAG:t järjestettiin tänä vuonna Lappeenrannassa 23-25.7. Kovatasoisessa kilpailussa on yleensä mukana lähes koko Suomen kärki ja useita kymmeniä urheilijoita kaikissa lajeissa. Juvan Urheilijoista oli liikkeellä nelihenkinen joukkue. Pistesijoille kahdeksan parhaan joukkoon pääsivät Veikko Suikki ja Sara Ehrnrooth. Veikko oli seitsemäs P11-keihäässä ja viides kuulassa johdettuaan kilpailua ensimmäisen työntökierroksen jälkeen. Sara sijoittui T13-kuulassa kuudenneksi. Kiekossa ei T13-sarjassa kilpailtu, joten hän oli mukana kahta vuotta vanhempien sarjassa sijoittuen viidenneksitoista. Myös Aleksi Ehrnrooth kilpaili kahdeksanvuotiaana vuotta vanhempien sarjassa. Ahti Suikki paransi kolmen vuoden takaista ennätystään tonnilla, mutta korkeushyppy jäi aloituskorkeuden ensimmäiseen hyppyyn, jossa hän törmäsi telineeseen. Päänahkaan ommeltujen tikkien jälkeen urheilija olisi vielä halunnut jatkaa kilpailua, mutta lääkäri kielsi. Kaikki tulokset tästä linkistä, juvalaisten tulokset tässä:

P13 1000 m 21. Ahti Suikki 3.23,09

P13 60 m aidat 17. Ahti Suikki 11,25

P13 korkeus NH Ahti Suikki

P11 korkeus 18. Veikko Suikki 120

P11 kuula 5. Veikko Suikki 8,36

P11 keihäs 7. Veikko Suikki 28,68

P9 40 m 21. Aleksi Ehrnrooth 7,91

P9 pituus 23. Aleksi Ehrnrooth 258

P9 kuula 11. Aleksi Ehrnrooth 4,73

T15 kiekko 15. Sara Ehrnrooth 31,84

T13 kuula 6. Sara Ehrnrooth 11,41

T13 moukari 13. Sara Ehrnrooth 29,22

 

Tiistaina 27.7 Savonlinnan ABC-kisoissa Sara Ehrnrooth hyppäsi T13-sarjan kolmiloikassa kauden kotimaisen kärkituloksen 10,33. Tulokset.