07-09 80-vuotisjuhlakilpailut käytiin ajoittaisessa kaatosateessa

Tulostaso nousi hyväksi säästä huolimatta

 

Sääennuste lupasi viileää, pilvistä mutta poutaista "mahdollisesti vähäistä sadetta". Totesimme että Ilmatieteen laitoksen käsitys vähäisestä sateesta on mielenkiintoinen. Kisavalmistelut saatiin tehdä poutasäässä, mutta juuri ennen kilpailujen alkua taivaan portit avautuivat ja vettä tuli kaatamalla. Pian sade kuitenkin taukosi, mutta jatkui ajoittaisena ja välillä ravakkanakin. Kaikkein pahimmalta onneksi vältyttiin, paitsi iltakymmeneltä viimeisinä purkutöissä olleet.

 

Säätilan kannalta katsoen ohjelmassa olivat suunnilleen ne hankalimmat kenttälajit eli korkeus ja kiekko. Korkeushypyssä sentään piikkarit pelastavat tilanteen, mutta kosteaan kiekonreunukseen ei tepsi juuri mikään. Tulostaso jäikin yleensä näissä lajeissa juoksuja vaatimattomammaksi omiin kykyihin nähden.

 

Tulokset tästä linkistä

 

Miesten kiekossa Lappeenrannan Urheilu-Miehien Jouni Hytti heitti 40,10 jääden kauden parhaastaan pari metriä.

 

Naisten kiekkoa paiskasi pisimmälle Puumalan Virin Tuula Penttinen, 42,13. Hänkin jäi kauden parhaastaan nelisin metriä.

 

Juniorisarjoissa pisimmän kaaren heitti Pyhäselän Urheilijoiden Ville Halonen P15-sarjassa tuloksella 44,32. Tässä sarjassa heitetään naisten välinettä eli kilon painoista limppua.

 

Suhteellisesti parhaan suorituksen kiekkoringissä teki P13-sarjan voittanut Savonlinnan Riennon Arttu Härkönen, jonka 0,75-kiloinen kiekko lensi omaan ennätykseen 34,34. Vielä ensi vuonnakin tähän sarjaan mahtuvan Härkönen meni P12-tilastoissa Suomen kauden kolmoseksi. Myös toiseksi tullut Ristiinan Urheilijoiden Joonas Pulkkinen heitti ennätyksensä 33,40, mikä riitti P13-tilastoissa kauden 8. parhaaksi. Tämä sarja päästiinkin käymään enimmäkseen poutasäässä.

 

T13-sarjassa 0,6-kiloista kiekkoa sinkautti pisimmälle Puumalan Virin Nea Luukkonen, jonka voittotulos 30,28 jäi omasta ennätyksestä - tämän kauden kolmanneksi paras T12-sarjassa - vajaan metrin.

 

Myös T11-sarjassa nähtiin kova tulos voittajan, Sjundeå IF:n Carla Liukkosen kiekon kaartaessa omaan ennätykseen 26,05, mikä riittää kauden 5. sijalle.

 

Seitsemänvuotiaat eivät vielä kiekkoa heittäneet, kun sitä on vaikea saada pieneen käteen mahtumaan. Sen sijaan heitettiin palloa, jonka sinkautti pisimmälle JuvU:n Jesse Tanninen, 15,38. Tyttöjen sarjan voitti JuvU:n Siiri Nielikäinen, 9,90.

 

Korkeushyppääjät kärsivät kaikissa sarjoissa enemmän tai vähemmän sateesta, sillä edes ajoittaiset poutahetket eivät riittäneet ponnistuspaikkaa kuivattamaan. Korkeimmalta hyppäsi Leppävirran Virin Johannes Harakka, joka voitti P15-sarjan tuloksella 170.

 

Juoksuissa kilpailtiin pitkillä pikamatkoilla eli 150-400 metriä sarjan mukaan. Pisimmällä matkalla eli 400 metrillä voiton vei Juvan Urheilijoiden Erno Kantanen, joka puristi ensi kertaa alle minuutin tuloksella 59,84. Toiseksi tuli Savonlinnan Riennon P12-sarjassa kilpaileva Miska Käyhkö, jonka aika 65,75 on Suomen kärkitulos sarjassaan. Matka ei kuitenkaan ole sarjan viralliseen ohjelmaan kuuluva ja sitä juostaan siksi harvoin.

 

300 metrillä JuvU:n Joonas Liukkonen jäi voittoajallaan 38,64 vajaat puoli sekuntia viimevuotisesta ennätyksestään. Sateessa ja tuulessa juostuna aika oli kuitenkin kova ja meni P15-tilastojen kuudennelle sijalle. Myös seurakaveri Topi Julkunen juoksi kovan ajan 41,35.

 

Kova tulos nähtiin myös samanikäisissä tytöissä, joissa paremmin kestävyysmatkoilta tunnettu, viimevuotinen kolminkertainen Suomen mestari Savonlinnan Riennon Reetta Joronen näytti että nopeuttakin löytyy. Aika 42,72 meni tilastokympiksi.

 

P13 200 metriä voitti JuvU:n Joona Suojala mainiolla ajalla 29,76. Samanikäisissä tytöissä nopein oli Savonlinnan Riennon Milla Pirkkalainen, 30,05.

 

Nuorimmat sarjat juoksivat 150 metriä. Poikien voittajia olivat Puumalan Virin Martti Majuri 23,54 (P11), JuvU:n Petteri Laakso 25,93 (P9) ja JuvU:n Jere Suojala 29,61 (P7). Tytöissä nopeimpia olivat Sjundeå IF:n Carla Liukkonen 22,45 (T11), Savonlinnan Riennon Ella-Sofia Kaiponen 25,75 (T9) ja JuvU:n Siiri Nielikäinen 29,99 (T7).